lauantai 8. helmikuuta 2014

Ajatonta, kevyttä


Stasis-paidan ohje iski minuun heti ilmestyessään eikä jättänyt rauhaan. Meni kuitenkin melkein kaksi vuotta ennen kuin pääsin tositoimiin. Mallissa viehättää erityisesti herkkä, eleetön kirjoneulekuvio. Siitä tulee mieleen vanhojen posliiniastioiden siro kuviointi. Pidin myös alkuperäisestä värityksestä niin paljon, että en juuri muita vaihtoehtoja harkinnut. Hetken sentään pohdin, josko vaihtaisin tumman sävyn pohjaväriksi, mutta vaalea tuntui sittenkin paremmalta.



Ohje on kirjoitettu hyvin, mutta niskan lyhennettyjä kerroksia en saanut toimimaan nätisti. Ohjeessa ne tehdään ulkoa sisäänpäin eli ensin pisimmät kerrokset ja sen jälkeen asteittain lyhyemmät. Jokaisen lyhennetyn kerrosparin väliin neulotaan myös yksi välikerros, jonka aikana on tarkoitus kursia kääntymiskohtien aukot. Silloin jälkimmäinen kursittava aukko on kuitenkin aina tyyppiä silmukka-aukko-langankierto enkä saa kudottua sellaista kauniisti, vaikka mitä tekisin. Olen kaivanut netin syövereistä erilaisia lyhennettyjen kerrosten tekniikoita, lukenut muiden tuskailuja ja löytänyt mm. CocoKnitsin erittäin selkeältä ja loogiselta vaikuttavan ohjeen (3. kuva sivun alaosasta lähtien), mutta eipä sekään minulla toimi kuin niin kuin kuvissa. Langankierto on tuollaisessa tilanteessa täysin joustamaton umpisolmuhässäkkä, ja ssk:ta eli knk:ta (kahden noston kavennus) tehdessäni oikea silmukka lörtsähtää löysäksi jättisilmukaksi. Mur. Niinpä tein lyhennetyt kerrokset päinvastaisessa järjestyksessä eli aloitin lyhyimmistä. Jätin myös välikerrokset neulomatta ja kursin edellisten kerrosten aukot edestakaisin suhautellessani, ja sillä tavalla työhön jäi vain yksi ikävä, "väärästä suunnasta" kursittava rotko. Siitä syntyi ihan yhtä ruma kuin aina, mutta siistin sen jälkikäteen neulalla ja langalla. - Onko muilla vastaavaa ongelmaa? Miten selviätte siitä? Tämä asia tulee vastaan usein saumattomissa paidoissa.



Kirjoneuleosuuksia kutoessani käytin tekniikkaa, jossa lankoja kuljetetaan sekä vasemmalla että oikealla kädellä. Siitä kirjoittelen lisää lähipäivinä.


Ajatonta harmaata löytyy myös päälaelta.
Paita on hämmentävän kevyt, vain 130 g. Kevyt mutta lämmin villapaita - ei hullumpaa!




Malli: Leila Raaben Stasis Pullover Brooklyn Tweed Spring Thaw -kokoelmasta
Lanka: Holst Garn Supersoft 100% Uld, värit Silver Grey (114 g) ja Oxford (16 g)
Puikot: Addin alumiinipyöröt 2,5 ja 3,0 mm
Ravelryssä

17 kommenttia:

  1. Iik miten ihana! Just ravelryssä menin katselemaan Stasis-projekteja ja huomasin sinun juuri valmistuneen puseron. Itsekin harkitsen juuri tätä samaa lankaa niin kysyisinkin että neuloitko kaksinkertaisella langalla?

    VastaaPoista
  2. Päivi ja Hillanen, kiitos!

    Nasti, tattis. :) Yksinkertaisella langalla kudoin, ja sileän osuuden tiheys on 24 s/10 cm. Jos et ole kutonut ennen tällä langalla, älä huolestu, jos neulos näyttää kutoessa reikäiseltä ja tylsältä ja tuntuu karhealta. Kaikki muuttuu pesussa (pesin pesukoneen villalle tarkoitetulla käsinpesuohjelmalla). Lanka pörhistyy niin, että aukot häviävät, ja neulos muuttuu ihanan pehmeäksi. Se on erilaista pehmeyttä kuin merinon pehmeys, se on rouheampaa, villaista pehmeyttä. Minä tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  3. Klassisen kaunis kirjoneule ja just harmaana tosi kaunis.

    Saakohan noita lyhennettjä kerroksia muka ihan näkymättömiksi, siis sitä kääntymiskohtaa? Minäkin olen tarpeentullen kursinut jälkikäteen epämääräisiä reikiä, mutta tällä ohjeella olen saanut aika hyvää jälkeä:
    https://www.youtube.com/watch?v=zccgIfV4pZM

    VastaaPoista
  4. Höh, tuo antamani linkin osoite ei toiminutkaa, toimisikohan tämä
    http://cottonandcloud.com/blog/wrap_and_turn/

    VastaaPoista
  5. Hurjan kaunis villapaita! Juuri passeli tähän vuodenaikaankin. :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis siitä tuli! Tällaisesta kirjoneuleesta minäkin pitäisin. Minulla on myös ollut hankaluuksia saada lyhennettyjen kerrosten kääntymäkohdat kauniiksi, mutta olen aina ajatellut sen johtuvan vasenkätisyydestäni.

    VastaaPoista
  7. Kaunis paita. Neulon juuri samaista lankaa (ekaa kertaa), ja jännityksellä odotan miten pesu sitä muuttaa. On nimittäin sellaista, että tuntuu ettei neulepinnasta tule itten millään tasaista. Samaisia wrappeja on minunkin työssäni, ja sama ongelma. Purin hammasta ja neuloin eteenpäin.

    VastaaPoista
  8. Kaunis!
    Wrap & turn -tekniikalla mulla jää monesti nurjalla puolella käännökset vähän näkymään. Viime kerralla käytin w&t:n sijasta German short row -tekniikkaa ja sillä sain täysin reiättömän neuleen.
    -Jenni

    VastaaPoista
  9. Annikainen, kiitos vinkeistä! Löysin sekä ekan että tokan linkin. :) Niistäkään ei kuitenkaan valitettavasti löydy ratkaisua siihen tilanteeseen, mitä tarkoitan. CocoKnitsin tutoriaalissa se tapaus on, mutta en vaan saa sitä toimimaan. Pitäisiköhän minun yrittää tehdä aiheesta pieni videonpätkä, kun sitä on niin vaikea selittää?

    Muuten minusta tuntuu, että lanka vaikuttaa paljon siihen, miten nätisti kääntymiskohdat saa piiloon: hieman joustava lanka on armollisinta. Mutta joo, kyllähän ne yleensä ainakin vähän näkyvät eikä se minua haittaa.

    Pitko, kiitos!

    Mia, kiitos täälläkin. :) Vasenkätisyys voi sekin varmaan vaikuttaa asiaan, en ihmettelisi olenkaan.

    Minna, minäkin olin sangen skeptinen, kun tein ekaa Holst-neulettani, mutta nyt olen jo luottavainen. Eli anna mennä vaan rohkeasti. :) Minä en muuten käyttänyt W&T-tekniikkaa, vaikka ohjeessa sitä suositeltiin, vaan langankiertosysteemiä.

    Jenni, kiitos ja oukei. :) Minäkin olen kokeillut saksalaista tyyliä ja myös Cat Bordhin systeemiä, ja siitä tykkään ehkä eniten. Mutta nekään eivät semmoisenaan anna vastausta murheenkryynitilanteeseen. Valitettavasti. Olen katsonyt myös Craftsystä Carol Fellerin Short Row -opetusvideoita, ja hirveän selkeästi se selittää ja näyttää, mutta sieltäkään en ole vastausta löytänyt. En tosin ole katsonut kaikkea alusta loppuun ja voi olla, että kultahippunen on mennyt minulta ohi..

    VastaaPoista
  10. Ooh, ihana! Sisäinen vilukissani kaipaisi juuri tuollaista neuletta, lämmintä mutta ohutta ja kevyttä. Ja kauniisti on muuten kampauksesikin keventynyt :)

    VastaaPoista
  11. Kaunis pusero!
    Minä olen ymmärtävinäni, mitä tarkoitat tuolla ongelmalla. Eli onko se se kohta, kun neulotaan pyörönä ja pitäisi se w & t -silmukka neuloa oikealla puolella, mikä on kierretty nurjalla? Jos nyt osasin oikein kysyä... Se on nimittäin minustakin ollut hankalaa saada nätiksi. Oletko kokeillut varjotekniikkaa? http://socktopus.co.uk/2011/02/05/short-rows-shadow-wraps/
    Se on minulla auttanut, ja nykyään käytänkin useimmiten sitä.

    VastaaPoista
  12. ommuuten hieno, taas. pruukaat tehdä neuleita joita kaikkia pitäisin mirluudti. mullakin on sama reikääntymisongelma. aika kiva jos joku näistä vinkeistä auttaisi.

    VastaaPoista
  13. Helena, kiitoksia. Ja kampaus keventynyt... Ihan lyhyeksi en ole rohjennut leikkauttaa, mutta yritetään nyt kuitenkin lyhentää kurottavaa matkaa. Huoh. :)

    Hepsi, yritän tässä päässäni miettiä, onko kyseessä mainitsemasi tilanne ja taitaa olla juuri niin. Se on se viimeinen kursittava aukko, joka on, juu, kierretty nurjalla, kun lähdetään kutomaan taas pyörönä. Olen joskus katsellut tuota varjotekniikkaa, mutta en ollut kokeillut. Nyt testaan sitä parhaillaan tekeillä olevaan neuleeseen ja raportoin sitten, onnistuuko minulta. :)

    Kati, tackar. :) Kokeilen tosiaan nyt tuota varjotekniikkaa ja katsotaan, miten minulla toimii. Vähän epäilen, että siinäkin täytyy ne viimeiset silmukat kutoa yhteen jollain muulla keinolla kuin ihan tavallisella, mutta saamme nähdä. Voin olla väärässä ja toivottavasti olen!

    VastaaPoista
  14. Mikä henkäyksen kevyt ja kaunis paita! Kiitos myös vinkeistä sekä tekniikan että langan suhteen. Kun Supersoft-kerää pyörittelee käsissä, langan nimi vaikuttaa lähinnä vitsiltä...

    VastaaPoista
  15. Riitu, uskon asioita Supersoftin pehmeys ja monet muutkin neuletodellisuudessa. :D

    VastaaPoista