lauantai 15. helmikuuta 2014

Vintageneuleet & arvonta!


Tammelta ilmestyi tällä viikolla Madeline Westonin ja Rita Taylorin kirja Vintageneuleet, suomennos by me. Alkuteoksen nimi on Knit Vintage.

Suurin osa kirjan malleista perustuu aitoihin 1930-1950-lukujen malleihin, joita kirjoittajat ovat kaivaneet arkistoistaan ja soveltaneet nykylangoille. Joukossa on myös muutama aivan uusi, vintagehengessä suunniteltu neule. Langat ovat enimmäkseen ohuita, ja monissa malleissa käytetään pitsiä, herkiä palmikoita tai muita pintaneuleita.



Kirjan kuvat ovat mielestäni sangen selkeitä, ja myös yksityiskohdista, kuten napituksista ja kauluksista löytyy lähikuvia.



Kirjan malleista omaan makuuni taitavat sopia parhaiten 30-luvulta peräisin oleva Wallis-neuletakki ja 50-luvun holkkihihainen paita. Takin esikuvana on ollut Wallis Simpsonin hääpuvun jakku, ja voisin kuvitella pitäväni takkia farkkujen tai A-linjaisen hameen kanssa. Holkkihihainen paita puolestaan voisi olla ihan uutta suunnittelua, vaikka sekin perustuu vanhaan ohjeeseen.



Kirjaa suomentaessani jouduin kaivamaan tietoa Fair Isle - kirjoneuletekniikasta ja innostuin valtavasti. Käytin sitä Stasis-paidassa ja kirjoittelen siitä tarkemmin piakkoin.


Arvon yhden Vintageneuleet-kirjan, ja jos haluat saada sen omaksesi, jätä kommentti tähään postaukseen viimeistään sunnuntaina 23. helmikuuta!

76 kommenttia:

  1. HIp hei, minä taas täällä osallistumassa, vaikka en edellisestä voittokirjastani ole vielä toteuttanut yhtään ohjetta, ihaillut vain kuvia! ;)

    VastaaPoista
  2. Oi, ompa mielenkiintoinen kirjauutuus, ehdottomasti arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  3. Apua, tämä mun pitää voittaa!
    Ihania neuleita, varsinkin tuo toppi. :-)

    VastaaPoista
  4. Ihana kirja, nuo neuleet houkuttaa... Ja ohjeet suomeksi!
    Mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen kirja. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  6. Houkuttelevan näkösiä neuleita! Sopis mun kissamaisiin laseihin :)

    ruskanlehti

    VastaaPoista
  7. Kiinnostava kirja, joten ehdottomasti haluan olla arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  8. Ihanan näköinen kirja! Kiinnostaa oikein paljon :)
    MalluT

    VastaaPoista
  9. Oi mikä kirja! Onneksi olkoon suomennosurakasta, ja tietenkin osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  10. Kirja on kaunis ja siinä on varsin houkuttavia malleja. Osallistun arvontaan, sillä haluasin kirjan itselleni.
    Pirjo

    VastaaPoista
  11. Hieno kirja, ja arvonnat ovat ihania. :)) Rimpuilen juuri yhtä vintageneuletta loppuun, joten johan sitä sopisi tulla uusia ohjeita tähän odottelemaan. ;)

    VastaaPoista
  12. No voi tokkiinsa haluan osallistua arvontaan! Selailinkin kirjaa pikaisesti kirjastossa ja hyvältä näytti. Ja kun suomentajana on neuloja niin on taattua tavaraa :)

    VastaaPoista
  13. Minäkin mukana arvonnassa. Kiinnostava kirja!

    Mia N. (se mäykkyjen emäntä;)

    VastaaPoista
  14. Juu, tahtoo tääkin osallistua arvontaan :-)

    VastaaPoista
  15. Osallistun arvontaan! Samaan syssyyn kiitän tuon seuraavan kirjoituksesi ohjeita ja videoita. En ole ainakaan ihan vielä tekemässä mitään missä taitoa tarvitaan, mutta on aika kiva tietää mistä löytää sitten kun...

    VastaaPoista
  16. Arvontaan! Varasin tämän kirjastosta ja se tulikin jo. Mutta oma pitää saada. :)
    -Anni-Mari S.

    VastaaPoista
  17. Kiitos jälleen Sinulle uudesta suomennetusta neulekirjasta! Mahtavaa, kun voi neuloa omalla äidinkielellään. ;-) Osallistun arvontaan.
    Sari

    VastaaPoista
  18. Onnittelut! Kirja näyttää upealta ja mielenkiintoiselta! Olen ehdottomasti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  19. Osallistuisin mielellään. Tämä on saatava.

    VastaaPoista
  20. Kivan näköinen kirja, mukana arvonassa.

    VastaaPoista
  21. Mielenkiintoinen kirja, osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  22. Ihania malleja ehfottomasti haluan . Puikot jo valmiina odottamassa

    VastaaPoista
  23. Ihanii !! Tahtoo mukaan arvontaan !! lankojakin löytyy kaapista jo !

    VastaaPoista
  24. Piiiitkän tauon jälkeen olen innostunut neulomisesta. Kirja kiinnostaa, osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  25. Wau!! tällaiset neuleet sopisi mun pukeutumistyyliin ihan loistavasti! ja suomenkieliset ohjeet jee, olen niin huono kääntämään ohjeita, huippua :D osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  26. Upea kirja! Tämä olisi mukava saada omaksi :)

    VastaaPoista
  27. Oijuu, kirja kiinnostaisi kovastikin!

    VastaaPoista
  28. Mielenkiintoinen kirja. Arvonnassa mukana! :)

    VastaaPoista
  29. ihana kirja tahtosin voittaa sen

    VastaaPoista
  30. Mielenkiintoinen! ! Mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  31. Osallistun arvontaan, tällaista kirjaa olen etsinyt!

    VastaaPoista
  32. Kyllä kirja kiinnostaisi! Hyvältä näyttää mallit! Birgitta

    VastaaPoista
  33. Katselin tätä eilen kirjastossa, mutta oli jo niin monta muuta lainattavaa että jätin vielä hyllyyn. Mutta olisipa vallan mukava, jos tämä löytyisikin omasta hyllystä :)

    VastaaPoista
  34. Mukana arvonnassa! Kuvien perusteella aivan ihania neulemalleja!

    VastaaPoista
  35. Hei! Mukana arvonnassa.... Ihana kirja! ajaanhold@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ihania ohjeita! Osallistun arvontaan.
    anunoma_8@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Arvontaan mukaan! Näyttävät ihan sen tyylisiltä, mitä voisin päällenikin pistää :)

    VastaaPoista
  38. Mukaan arvontaan! Ihanan näköisiä neuleita!
    Laura

    VastaaPoista
  39. Kauniita neulontamalleja ovat!
    Liisa Lehikoinen

    VastaaPoista
  40. Muistan äidin päällä olleita ihania vintage-neuleita 50-luvulta. Surukseni kaikkia vintin aarteet tuhoutuivat tulipalossa.
    H.K

    VastaaPoista
  41. Hienoa uusi neulekirja ja onnea suomentajalle!! Odotan että saan kirjan käsiini jostain :)

    VastaaPoista
  42. Mielenkiintoiselta vaikuttaa! Mukaan arvontaan..
    anksu@windowslive.com

    VastaaPoista
  43. Kommentoinnissa näyttää olevan jotain häikkää. Onnistuukohan tämä?

    VastaaPoista
  44. hei,kivalta kirjalta vaikuttaa.
    ois kiva voittaa.marjo.tykkala@elisanet.fi

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa.
    Hieno blogi :)

    VastaaPoista
  46. Oi.. olisi ihanaa voittaa tämä kirja... jos ei niin sitten marssin sen ostamaan eija.nylund@loviisa.fi

    VastaaPoista
  47. Mielenkiintoinen kirja, ehdottomasti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  48. Mielenkiintoisen näköisiä ohjeita ja mielelläni kirjan voittaisin. ja jos en voita voin ostaa ;)

    VastaaPoista
  49. Kirja vaikuttaa ihanalta, joten toki osallistun arvontaan :)

    sannitoimi @ gmail.com

    VastaaPoista
  50. Näyttää kivalle! Osallistun arvontaan.
    churri @ kapsi.fi

    VastaaPoista
  51. Nykylangoille sovitetut ohjeet olisivat tervetulleita :) Olen tehnyt vanhoilla ohjeilla muutamia kesäisiä neuleita, ja lankoja olen pohdiskellut ja apujakin kysellyt. Kauniita kuviakin!

    VastaaPoista
  52. Inspiroivalta kirjalta vaikuttaa! Osallistun myös arvontaan. eija.arpiainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Oi ku näyttää kivalta! Mukana ehdottomasti! aija6 @ hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Näyttääpä kivoilta nuo mallit:) Osallistun kirjan arvontaan!

    VastaaPoista
  55. Nuo vanhaa aikaa henkivät mallit on kyllä ihania! Siispä haluan mukaan arvontaan! Meiju

    VastaaPoista
  56. Osallistun arvontaan! Olen tuota alkuperäistä teosta kirjastossa lehteillytkin. Onnittelut urakasta! :-)

    VastaaPoista
  57. Osallistun tietysti arvontaan. Kunnon neuloosi puhjennut ja lapsikin saanut tartunnan.

    VastaaPoista
  58. Arvonnassa mukana :) Kirja näyttää aivan ihanalta ja sisältää varmaan monta ihanaa mallia, voi kumpa voittaisin.

    VastaaPoista
  59. Kiinnostavan tuntuinen kirja, mukana!

    VastaaPoista
  60. Tutustuin kirjaan viime neulekerhossa (meillä on neulekerho kirjastossa), vaikutti tosi mielenkiintoiselta! Romanttisia vanhanaikaisia malleja. helmiorvokki.ruusunen@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Minä yritän vielä kerran. .. Osallistuisin siis arvontaan.
    -Riikka P.

    VastaaPoista
  62. Houkuttelevalta näyttää! Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  63. Liityn joukon jatkoksi, joku tämän voittaa. Onni suosikoon minua :)

    Auroora

    VastaaPoista
  64. Ihanaa, että tällainen kirja käännettiin suomeksi!
    Osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  65. Ihania, kylmät väreet kulki selässä ja mieleen nousi hyvät vanhat elokuvat....ehdottomasti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  66. Voi kun vaikuttaa kivalta kirjalta, pitääpä metsästää kirjastosta, jos ei onni suosi! :)

    VastaaPoista
  67. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta.
    Mira

    VastaaPoista
  68. Mielelläni mukana arvonnassa!!

    VastaaPoista
  69. Onpa mielenkiintoisen kuuloinen ja näköinen kirja! :)

    VastaaPoista
  70. Täytyyhän se osallistua kun tuolla fb:n puolella huomasin mahdollisuuden.

    VastaaPoista
  71. Arvonnassa mukana ja kovasti peukuttamassa arpaonnen puolesta :)

    VastaaPoista
  72. Oih, vintage-neuleita! Niin usein olen ihastellut isoäidinäidin kätköistä löytyneitä neulelehtiä, että ehdottomasti mukana tämän kirjan arvonnassa!

    VastaaPoista
  73. Tämähän olis ihan kiva saada, jos nyt onni potkaisisi. Mykana siis

    VastaaPoista
  74. Mukana. Tänään just selailin kirjaa kaupassa.

    VastaaPoista