perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kevyttä löysäilyä


Kävimme maaliskuun alussa Mian kanssa Wanhan sataman kässymessuilla, ja minulla oli missio: aioin ostaa jotain Isagerin lankaa ja sitten kutoa... jotain. Selvä kuin vesi.


Juutuin heti kierroksen alussa Kerän Isager-pöydän äärelle. Kaikki lankalaadut ja värit näyttivät ihanilta, ja hypistelin ja silittelin, vertailin ja pähkäilin, ja yritin antaa vision tulla, mutta eihän se käskemällä ja kiihkeässä mielentilassa tule. Mia ehti sillä aikaa kiertää TitiTyyt ja muut, mutta ihailtavan kärsivällisesti hän suhtautui päättämättömään retkikumppaniinsa.


Hikisen pohtimisen jälkeen päätin pilkkoa ongelman palasiin ja toteuttaa kauppapöydän ääressä vain ensimmäisen pähkäilykohdan. Annoin käsieni valita laadun ja värit, joita ne eniten hipelöitsivät. Pää yritti pitää huolen, että ostettava määrä riittäisi paitaan, jos toinen pähkäilynaihe sattuisi siihen suuntaan viemään. Ja sinnehän se vei. Juttelimme Mian kanssa messuilun lomassa erilaisten lankojen yhdistämisestä; Mian kokeiluja voi katsella täältä. Minä testasin heti messuiltana pienen tilkun verran, miltä juuri hankitut Spinni-langat näyttäisivät ja tuntuisivat yksinkertaisella ja kaksinkerttaisella langalla neulottuina, ja voisiko yksinkertaista ja kaksinkertaista neulosta yhdistää luontevasti samaan neuleeseen. Siitä syntyi ajatus raidallisesta ja reilun kokoisesta, mutta kevyestä ja ilmavasta paidasta.


Lähdin kutomaan paitaa yksinkertaisella harmaalla langalla kauluksesta alaspäin ja jo heti sangen leveänä, jotta laatikkomainen muoto jatkuisi siitä luontevasti ilman ylimääräistä säätämistä. Sitten rupesin tekemään raitoja harmaalla ja keltaisella kaksinkertaisena ja kummallakin värillä yksinkertaisena. Raitojen ohessa tein raglanlisäyksiä niin kauan, että varmasti syntyisi väljä paita. Helman kudoin aluksi ainaoikeinneuloksella niin, että takaosa oli pidempi kuin etuosa, mutta siitä syntyi höttöinen hännys. Pyrstö. Sen purin äkkiä pois, ja sen jälkeen jatkoin helmaa parilla lisäraidalla, nurjalla reunataitoskohdalla ja nurjalle puolelle jäävällä taitosliepeellä, jotta reuna olisi siisti eikä kiertyisi.



Matkan varrella oli myös jos jonkinlaista epäilystä - keskeneräinen neule sinne tänne sojottavine puikonpäineen kun ei asetu päälle kovin nätisti. Keltainen lankakin loppui kesken eikä sitä löytynyt enää Kerästä. Eikä TitiTyystä. Tähystelin sitten Tanskan suuntaan, ja Kööpenhaminan Sommerfuglen-kaupasta löytyi onneksi juuri oikeaa värierää. Huh helpotus. Mutta kyllä vaan maailma on muuttunut sitten entisaikojen, kun lähes koko maailma on avoinna lankahullun helposti tiedustella ja klikkailla.


Yllättäen paidasta syntyi eri vaiheiden jälkeen juuri sellainen kuin toivoinkin: väljä, mutta kevyt ja ilmava löysäilypaita kevättä varten. Tykkään!


Langat: Isager Spinni Tweed, vaaleanharmaa (nro 2S), noin 168 g + Isager Spinni, sinapinkeltainen (nro 3), noin 136 g.
Puikot: Addin alumiinipyöröt 3,0, 3,25 ja 3,5 mm
Malli: omasta päästä
Ravelryssä

14 kommenttia:

  1. Onpa onnistunut neule! Tuollainen ohut, löysä neule on varmasti ihanan tuntuinen päällä.

    VastaaPoista
  2. Tuo keltainen väri todella kaunis ja paita mukavan oloinen. Hyvä hyvä!

    VastaaPoista
  3. No tulipa tosi mainio! Ja koiranki väreihin sopii :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten kiva oleilupaita ja jännä kuinka tasaiselta pinta näyttää vaikka onkin yksin- ja kaksinkertaista neuletta, mutta ilmeisesti puikkojen kokoa vaihtamalla sait tämän aikaan?

    VastaaPoista
  5. Tulipa siitä hieno! Aivan ainutlaatuinen!

    VastaaPoista
  6. Kylläpä on ihanaa löysäilyä! Upea paita!

    VastaaPoista
  7. Ihana paita! Ja upeat värivalinnat. :-)

    VastaaPoista
  8. No jopas sun kädet valitsivat hyvät värit siellä messuilla! Tosi kaunis paita, rento ja silti tyylikäs. Ja on muuten koiruus kasvanut sitten viime vilautuksen :)

    VastaaPoista
  9. Kovasti kiitoksia kaikille!

    AnniKainen, en vaihdellut puikkokokoa raidoissa ollenkaan, vaan posotin menemään samalla kolmepuolosella koko ajan. Ainakin tässä tapauksessa tiheys pysyi samana eripaksuisilla langoilla. Ehkä salaisuus on siinä, että kaksinkertaisellakaan langalla ei syntynyt kovin tiheää ja jäykkää neulosta, vaan sekin on ilmavaa. Ohuempia puikkoja käytin vain hihansuiden ainaoikeinosuudessa ja helman taitoksessa.

    Nasti, joo, Nalle on kasvanut kovasti, itse asiassa niin paljon, että säkä on aika selvästi korkeampi kuin islanninlammaskoirilla yleensä. Sitä on oltu kotona ruoka-aikaan. :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis ja mukavan näköinen paita, ja niin herkullisen värinen! Neulekateus iskee ;)

    VastaaPoista
  11. Ihanat värit, tosi hieno kokonaisuus. Tosiaan hyvin istuu koiran kanssa myös. :D

    VastaaPoista
  12. Kiitoksia Minna, Pitko ja tiinaf! Ja Minna, höpsis neulekateudelle.:)

    VastaaPoista
  13. Minäkin ihastelen kauniita väriyhdistelmiä ja värimaailmaa muutenkin, kaikki koiraa ja jopa hiuksiasi myöten on niin vimpan päälle samoja sävyjä :D

    VastaaPoista