lauantai 30. marraskuuta 2013

Sydämenlämmittäjä I & II


Ystävä kysyi, voisinko kutoa hänelle jonkin ponchomaisen lämmikkeen, ja tottakai suostuin. Malliksi valikoitui loppujen lopuksi Mari Muinosen Sydämenlämmittäjä, koska se on paitsi kaunis, myös monikäyttöisempi kuin varsinainen poncho. Ohjeen mukainen lanka, Louhittaren luolan Ahti, vaikutti sekin kiinnostavalta, koska se on BFL-lampaan villaa. Kokeilin viime syksynä samaista villalaatua toiselta lankamerkiltä, ja tykkäsin kovasti. Käyttöäkin neuleet ovat kestäneet todella hyvin. Edes kaulurissa ei ole nypyn nyppyä. Siksipä harmitti, kun olinkin sitten liian myöhään liikkeellä Ahtia haalimassa. Sopivaa väriä eli harmaata ei enää löytynyt eikä uuden erän saatavuudestakaan ollut tietoa. Niinpä valitsin toisen suhteellisen jämäkältä tuntuvan langan, ja aloin kutoa. Hyvin sujui, mutta viimeistään siivekkeitä kutoessani tajusin kunnolla, että neuleesta ei ollut syntymässä tarpeeksi laajaa härpäkettä. Pystysuuntainen tiheys oli ihan pielessä. Yritin korjata tilanteen tekemällä siivekkeiden kavennuskerrosten väliin useamman välikerroksen kuin ohjeessa, mutta eipä siivekkeistä sittenkään tullut niin pitkiä kuin ohjeen kuvissa. Päätin luovuttaa ja omia huiviksi sopivan version itselleni.


Ystävän lämmikettä varten hankin uuden langan, josta kauhean viisaana jopa ensin testasin tiheystiedot, ja sillä kertaa vihdoin syntyi sekä laaja että pitkä sydämenlämmittäjä. Neuleesta syntyi itse asiassa niin iso, että se mahtuisi muhkeammallekin tätöselle, mutta onpahan sitten lämpimiä kerroksia kiedottavaksi. Mona, toivottavasti tykkäät!




Malli: Mari Muinosen Sydämenlämmittäjä Taito-lehdestä 4/2013
Lanka: huiviversiossa Adriafil Regina (100 % merinovillaa, väri 082) ja sydämenlämmittäjässä Cascade 220 Heathers (100 % perulaista Highland-villaa, väri 9546)
Ravelryssä: versio I ja versio II




Ps. Huomenna avautuu Mustikan joulukalenterin ensimmäinen luukku. Stay tuned. :)

5 kommenttia:

  1. Oi, ompas kiva tuo sydämenlämmitin :) Olisi välillä hauskaa neuloa jotain muutakin kuin puseroita ja sukkia mutta epäilyttää vain että tulisiko itselläni käytettyä tuommoista kiedottavaa juttua. Mutta kenties lahjaksi...hmm...

    VastaaPoista
  2. Hauskannäköinen malli. Kiedottavaakin versiota voi kai käyttää huivina?

    VastaaPoista
  3. Nasti, joo, tämä oli hyvä vaihteluneule, vaikka tuli kudottua sama kaksi kertaa putkeen. Ja joissain tilanteissa voi olla mukavaa, että huivin saa kietaistua ympärilleen vähän tiiviimmin kuin vain hartianlämmittimeksi. Yllätyin positiivisesti tässä eräänä iltana, kun kaipasin lämmikettä enkä laiskuuksissani viitsinyt kavuta yläkertaan hakemaan neuletakkia, vaan kiedoin oman huiviversioni sydämenlämmittimeksi. Sekin toimi ja tuntui siinä kudoskellessa yllättävän mukavalta.

    Minna, juu, toki kiedottavaakin versiota voi käyttää huivina. Sepä siitä juuri tekeekin monikäyttöisen. Aika pitkä se on, mutta onnistuu kyllä.

    VastaaPoista
  4. Kauniita molemmat, ja hyvä, että kummallekin neuleelle löytyi käyttöä. Tunnelmallisia maisemiakin siellä. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Pitko. Heti on tunnelmallista täällä päin, kun rajaa kuvasta pois korkean tv-linkkitornin, joka horisontissa kummittelee. :)

    VastaaPoista