Talven helpoin

Ompelinpa tunikan keittovillasta. Kaava oli Noshin tunikakaava Suuresta käsityöstä ja siitä vedin vielä mutkat suoriksi: jätin pois selän vetoketjun enkä taittanut tai edes huolitellut helmaa tai muita reunoja. Ihan siisteyden ja pienen mielenkiinnon nimissä ompelin reunoihin pykäpistoja villalangalla.

Tunika oli siis sangen aivoton tekele, mutta sen verran olin hereillä, että lyhensin hihakaavat. Muuten hihat olisivat ulottuneet polviin, suunnilleen. Mutta niin pitkälle ei älli riittänyt, että olisin tehnyt muita muokkauksia. Yläpuolella olevasta kuvasta näkeekin hyvin, mitä olisi kannattanut tehdä. Jep, hartialinja on minulle ihan liian leveä. Noh, näillä spekseillä on menty sujuvasti tunikan valmistumisesta asti. Helppo tehdä, helppo käyttää. Tykkään. :)

Kaava: Noshin tunikakaava Suuri käsityö 5-6/2015, nykyään ilmaiskaavana täällä, koko S
Kangas: Keittovillaa Ottobren kivijalkakaupasta (100% villa)

Talven keveyttä

Näitä kuvia on otettu kahdessa erässä. Ensimmäiset kuvat otti poika, mutta minä näytin kuvissa lähinnä Siperian viimoisssa värjöttelevältä pululta. Naamakin rutussa. Toiset kuvat otti tytär, jolle annoin kaksi neuvoa: pidä horsontti (+ äiti) suorassa ja sano, jos joku kohta römpsöttää (neuleessa tai äidissä). Tarkoitin tietysti, että yritän sitten korjata römpsötykset, mutta pitihän se arvata, että tytär sekä tähtää mahdollisimman pöhköihin kohtiin että kääntää kamerankin tarkoituksella vinksalleen. Näin meillä, eikä kolmansia kuvia enää jaksettu ottaa. :)

Ensimmäisen Still Lightini kudoin syystalvella 2010, ja käytin sitä tosi ahkerasti. Joskus, ehkä viime talvena, huomasin, että rintamukseen on ilmaantunut reikiä, ja voi sitä surkua. En osaa sanoa, johtuvatko ne langansäikeen katkeamisesta, neuloksen kulumisesta vai ötököistä (iik), mutta ne ovat kuitenkin niin isoja että en ruvennut edes haaveilemaan korjaamisesta. Onneksi Veeran malli tuntuu yhä niin tuoreelta ja mieleiseltä, että rupesin kypsyttelemään ajatusta uudesta Still Lightista.

Ravelryssä olin törmännyt Holstin lankoihin ja niistä tehtyihin ihaniin neuleisiin, ja onnistuinpa jälleen kerran kehittämään itselleni lankapakkomielteen. Tilasin Holstilta lankakartat, mutta itse langan tilaaminen jäi siinä vaiheessa, koska kartat haisivat epäilyttävästi homeelta (olen homeherkkä, ikävä kyllä). Kun niin moni kuitenkin tuntui kutovan tyytyväisenä Holstin langoista, ja Titityykin otti paria lankalaatua valikoimiinsa, päätin antaa sille mahdollisuuden. Kun sitten sovimme viime syksynä Helenan ja Mian kanssa kässymessuretkestä Wanhan sataman messuille ja keittiönperäyrittäjien markkinoille, minulla oli selkeä missio hankkia Holstin villalankaa harmahtavan sinisenä uutta Still Lightia varten. Hah, toisin kävi. Helena ja Mia löysivät nopsasti omat lempilaatunsa ja -värinsä, ja Helena on jo kutonut oman iki-ihanan Holst-tunikansa, mutta sitä minun haaveideni väriä ei sitten ollutkaan hyllyssä tarpeeksi. Noh, sitä tilattiin ja se saapui vihdoin parin kuukauden odottelun jälkeen mamman hoiviin. Pai pai. Eikä haissut homeelta.

Mitäs sanoisin tämän talven versiosta? Lanka on ensinnäkin tosi ihanaa, vaikka siltä ei ehkä ihan ensituntumalta tuntunut, ainakaan minun löysällä käsialallani. Lanka ei jousta ja neuloksesta syntyy aika reikäistä, mutta kuten monet ovat sanoneet, pesu tekee ihmeitä. Lanka pörhistyy ja neulos pehmenee suloiseksi.

Malli on minusta ihana sellaisenaankin, mutta talvi on yhä sen verran voimissaan, että halusin tähän versioon pitkät hihat. Pääntiestä tuli myös tosi laaja, ja kun lankaa jäi muutamaa grammaa vaille kerällinen jäljelle, kudoin siitä kaulurin.

Kyllä kelpaa!

Malli: Veera Välimäen Still Light
Lanka: Holst Garn Supersoft 100% Uld, väri Denim, 254 g
Puikot: Addin alumiinipyöröt 3,0 mm
Ravelryssä


Edit: Myös Mian Holst-neule on jo valmis, se valmistui jo joulukuussa! Se löytyy täältä.