Talven satoa

Olen hommaillut viime aikoina villasienten parissa. Olen muokannut alkuperäistä ohjetta, piirtänyt kirjosienen lakin kaavion, kutonut uuden kirjosieniversion, kirjoittanut englanninkielisen ohjeen ja lisännyt kirjosienen kaavion ja ohjeen myös suomenkieliseen versioon. Olen myös sählännyt Ravelryssä ja perustanut sinne ohjekaupan. Mikään hieno designer en kuvittele olevani, mutta halusin kokeilla ohjeen kirjoittamista englanniksikin, ja mikä olisi sen parempi paikka jaella ohjettaan kuin Ravelry. Kaupan perustaminen ei kyllä sujunut ihan ilman otsan rypistelyä, mutta lopulta onnistuin kuin onnistuinkin lisäämään sekä suomenkielisen että englanninkielisen ohjeen suoraan Ravelrystä ladattaviksi PDF-ohjeiksi. Jei! 

Villasienten paras satokausi lienee jo ohi tältä talvelta, mutta jos jollekulle sattuu joskus sellainen mielentila, että tekee mieli kutoa jotain pientä ja hassua, olkaapas hyvät. Myös sivupalkin ohjelinkki johtaa nyt Ravelryyn.

Villasieni - Wooly Mushroom

Sukkasia

Kudoinpa joulun aikaan parit sukat. Ensimmäiset tein pojalleni, joka tykkää käyttää paksuja sukkia löysähköissä kengissä. Minulle näiden sukkien kutominen oli yhtä déjà-vuta, sillä tein pojalle tismalleen samanlaiset sukat, samasta langasta ja samanvärisenä, jo viime vuonna. Silloin vain kävi niin, että poika oli ehtinyt hukata sukat jo viikon päästä valmistumisesta ja se niistä sitten. Kun 17-vuotias tuli ennen joulua kysymään, voisinko mitenkään tehdä uudet samanlaiset, kun ne olivat niiiin kivat, tietysti lupasin! Ja hei, nämä ovat yhä tallessa. :)

Punaiset sukat kudoin synttärilahjaksi 100-vuotiaalle. En osaa sanoa, kummasta on enemmän iloa vanhukselle, sukista vai torkkupeitosta (molempi parempi!), mutta kyllä KELA olisi mielestäni voinut keksiä jonkin muun säästökohteen, jos sellainen tarvittiin. Nih.


Ohje: Perussukat kärjestä aloitettuna, tiimalasikantapää & resorin reuna joustavalla päättelytavalla (Jeny's Stretchy Bind-Off)
Langat: Louhittaren luolan Pohjan akka, väri Valaan laulu, ja Cascade 220 Superwash Sport, punainen 893
Ravelryssä: 17-vuotiaan sukat ja 100-vuotiaan sukat

24

Toivotan iloista ja rauhallista joulua!

23

Minulla on tapana ostaa joulun tiedoilla joku uusi cd-levy. Sen ei tarvitse olla varsinaista joulumusiikkia eikä edes juuri ilmestynyt levy, vaan vain joku sellainen, joka sisältää minulle uutta, inspiroivaa musiikkia. Yleensä sellainen  musiikki löytyy ihan itsestään ja virittää minua talven varalle. Tänä vuonna harhauduin jostain syystä hakoteille ja etsin nimenomaan jotakin joululevyä oikein otsa rypyssä, mutta eihän siitä mitään tullut. Sitten tajusin päästä irti ja kas, siinähän se herkkumusiikki oli nenäni edessä. Se suorastaan tarjoiltiin minulle, kun olin syksyllä kuuntelemassa parin vanhan musiikkituttuni johtamaa konserttia. Siellä esitettiin tsekkiläisen barokkisäveltäjän Jan Dismas Zelenkan musiikkia, ja sepä kolahti heti ja lujaa. Tämä Zelenka syntyi 1600-luvun jälkipuolella ja kuoli 23. joulukuuta 1745 - siis tasan 267 vuotta sitten - ja hän oli ilmeisesti sangen erikoinen ja vaikeakin heppu. Myös hänen musiikkinsa on erikoista ja persoonallista,ja uskokaa pois, se svengaa kuin hirvi. Suosittelen viimeisten joulukiireiden keskeyttäyttäjäksi noin neljän minuutin barokkialtistusta. Biisi on ensimmäinen osa messusta Missa Votiva.

22

Neulova narttu- ja Outo lintu linnassa -blogeissa on kerrottu lastenkirjoista, jotka räätälöidään tilauksesta lapsen omalle nimelle. Blogipostauksia lukiessani muistin pitkästä aikaa, että omastakin kirjahyllystä löytyy muutama aarrekirja. Isäni on harrastanut kirjoittamista koko ikänsä, ja kun olin pieni, alle kouluikäinen, hän kirjoitti minulle kolme omaa pientä kirjaa (vai lieneekö sisarellanikin niistä omat kappaleet?). Yksi kertoo Kuu-ukosta ja kahdesta kissasta, toisessa seikkaillaan Noitavuorella ja kolmannen sankareita ovat Tuija, ukki, poro nimeltä Tuiskunsiipi sekä Virkku-koira.

"Oli monta päivää ja yötä satanut ja tuiskuttanut lunta niin, että talot olivat peittyneet melkein savupiippua myöten kinoksiin. Ihmisillä ja joillakin eläimillä, kuten poroilla, oli vaikeata tämmöisen lumenpaljouden keskellä. Mutta tuiskua uhmaten Tuijan vanha ukki, joka oli poromies, liikuskeli metsässä. Näillä retkillään hän löysi metsästä poronvasan, joka makasi puun alla melkein kuoliaaksi nääntyneenä. Se oli nälästä heikko, koska se, pieni ja hento kun vielä oli, ei ollut jaksanut kaivaa jäkälää paksun lumikerroksen alta. Ukki arveli, että tokkopa vasaparasta tulisi enää eläjää, mutta raahasi sen kuitenkin kotiin lammaskarsinan lämpimille pehkuille.

Tuija ihastui heti ensi näkemältä pieneen vasaan ja tahtoi hoitaa sitä ja kasvattaa siitä itselleen oikein ajokkaan, niin kuin ajoporoa Lapissa kutsutaan.

"No, saathan yrittää", myöntyi ukki, vaikka olikin varma, että vasa olisi kuoleman oma. Niin heikolta ja nääntyneeltä se hänestä näytti."

Tuiskunsiipi selviää kuin selviääkin, ja siitä ja Tuijasta tulee erottamattomat kumppanukset. Ukki opettaa Tuiskunsiiven vetämään pulkkaa ja pitää sitä lahjakkaana ajokkaanalkuna. Virkku-koira seuraa tapahtumia onnettomana: Tuiskunsiipi on valloittanut kaikkien sydämen eikä kukaan muista koiraparkaa. Kesällä käy niin, että kun Tuija ja Tuiskunsiipi ovat uimassa, tytöltä loppuvat voimat. Hän tarttuu Tuiskunsiiven karvoihin, mutta poro ei tajua uida rantaan, vaan kiertää päättömästi ympyrää. Silloin Virkku säntää veteen ja ajaa poron rantaan ärisemällä ja näykkimällä sen turpaa. Niin tyttö ja poro pelastuvat, ja Virkku löytää taas paikkansa perheessä. Talvella Tuija ja Tuiskunsiipi harjoittelevat ajamista ja osallistuvat ajokisaan.

"Hei, Tuiskunsiipi, pistäpäs nyt parastasi!" huikkasi Tuija ohjaten ukin neuvot tarkasti mielessään. Ja kyllähän Tuiskunsiipi pistikin parastaan heti alun alkaen. Niinpä kun Tuiskunsiiven puolimatkassa otettu väliaika kuulutettiin, oli se kaikkien suureksi ällistykseksi reilusti parempi kuin yhdenkään suosikin. Väkijoukossa kävi kohahdus ja kaikkien silmät kääntyivät napittamaan radalla vinhasti kiitävää heikkorakenteista ajokasta. Mutta eipä näyttänyt painavalta pulkassa ohjashihnaa hoiteleva ajajakaan: pieni tyttö, tuskin lapsen kengistä päässyt. Mutta jopas osasi taitavasti temput, joilla sai poron yrittämään kaikkensa. Siinä vilkaisi moni vanhempi asiantuntija hyväksyvästi hymyillen ukkiin, entiseen kuuluisaan ajokkaan kasvattajaan.

Jaksaako hento poro loppuun saakka? Se kysymys takoi jokaisen mielessä.

Kun Tuiskunsiipi oli ylittänyt maaliviivan, kovaääninen kuulutti heti, että se oli voittanut kilpailun. Onnittelijoita alkoi tungeksia voittajan ympärillä. Mutta ensiksi ehti onnittelemaan Virkku. Se nuolaisi ensin Tuiskunsiiven turpaa ja syöksähti sitten nuolemaan Tuijan suuta."

Tarina kertoo isäni ihannemaailmasta, jossa meidän perhe ei koskaan elänyt, ja Tuijasta, joka minä en ollut, mutta ihana muisto kirja on. Taitaa kirja kertoa myös jotain isästäni.

21

Elbow'n Guy Garvey + Joni Mitchellin River.

20

Tunnelmia tyttären tanssikoulun joulunäytöksestä.